Kahvimuki ja Iglooo kesälomalla

Kahvimuki ja Iglooo ilmoittivat äsken, että jäävät kesälomalle. Eivät kuulemma ehdi estradille tällä kertaa. Huusivat perään, että kirjoita jotain kesäkivaa ja sanansuoltoa. Ovat kuulemma minun puolella…joo joo!

No veijarit jättivät minut kyllä haastavaan paikkaan. Mistä minä tähän äkkiä mitään tarinaa raavin?Tosin tuli tässä mieleen vanha sananlasku: ”Viisaus huutaa kaduilla, antaa äänensä kuulua toreilla”.

Nuorena en mokomaa ajatelmaa ymmärtänyt. Tuolloin itselläni oli suu aina auki. Kuuleminen ei kuulunut kuvioihin. Tuskin tiesin, että omistan korvat. Kyllähän se koulun biologiassa opittiin tietona. Viisaudeksi se suli vasta 30 vuotta myöhemmin.

pexels-photo-262488(1)

Matkan varrella alkoi hämärästi hahmottumaan kuinka vähän sitä on itsellä kuunneltavaksi sanottavaa. Samaan aikaan kirkastui kuinka maailma on täynnä sanottavaksi kuultavaa. Näissä hetkissä aloin kaipaamaan jotain, josta ymmärsin vain sen oikeinkirjoitusmuodon ja se oli viisaus.

Ajattelin viisaus-sanan olevan täytekappale suomalaisessa sanojen sinfoniassa. Totuus asiasta kirkastui kuin märkä villasukka vasten kasvoja…se onkin totta…viisaus on olemassa.  Tämä totuus oli aina mennyt viereisestä ovesta tai reissannut eri bussilla kun minä. Astuessani taloon se oli livahtanut takaoven kautta ulos. Tankatessani autoa se oli ehtinyt jo poistumaan. Joten viisaus oli minulle vain seitsemän kirjainta, joilla oli mystinen tarkoitus.

”Viisaus huutaa kaduilla, antaa äänensä kuulua toreilla”.  Boring…tylsää. Sitten black-and-white-black-and-white-clocks-707676tapahtui! Kun täytin 42,3604 vuotta eli muistini mukaan aikaisin aamulla helmikuun 21. 2008 soi ovikello! Menin avaamaan ja mitä mitä? Ovella seisoja esitteli itsensä: ”Moro, mä olen Viisaus”. No ihan outo kulkija hän ei ihan viimeisimpinä vuosina minulle enää ollut. Enempi häntä tuolloin jo sivusta seurailin.

 

Eikun kättä paiskaamaan ja kahvin keitolle. Hän sanoi käyneensä viimeisen 25 vuoden aikana viikoittain oveni takana. Totesi oven pysyneen kiinni. Korvieni olleen kovin pienet ja suu suunnattoman suuri noina vuosina. Tosin viimevuosina kitarisoja ei enää näkynyt puhuessani ja korvat olivat kuulemma olleet hyvässä kasvussa.

– Lupsakka kaverihan tämä tuntuu olevan, ajattelin.

Hän kertoi, että ilman kuulevia korvia ja näkeviä silmiä häntä ei tunnista. Sanoi muotonsa olevan moninainen ja olevansa siellä missä ihmiset eivät luuloiltaa uskoisi. Kertoi, ettei aina asunut komeissa kivitaloissa. Viihtyi kuulemma Pelastusarmeijan asuntolassakin. Sanoi pukeutuvansa pukuun ja rikkinäisiin rääsyihin. Muuntautui monimutkaisiin lauseisiin ja tiivistettyyn ajatukseen.

Hänet kuulemma löytää etsivä ja tarvitsevuutensa tunnistava. Ihmistä, ei vain asemaa kunnioittavalla, on etuoikeus tavata häntä. Joka antaa tilaa toiselle astuu viisauden tielle, hän sanoi,itse asiassa minä huudan kaduilla ja pidän ääntä toreilla. Minut löydät sieltä missä avaat silmäsi, korvasi ja sydämesi.

adventure-black-and-white-boat-910213

 

Juotiin kahvia hetken hiljaisuudessa. Nyt olin päässyt alkuun sananlaskusta:

”Viisaus huutaa kaduilla, antaa äänensä kuulua toreilla”

 

 

 

Toivotaan, että veijarit Kahvimuki ja Iglooo palailevat ajoissa lomilta, jotta elokuun alussa olisi taas heidän tarinaansa luettavissa täällä Kynäilyissä.